sunnuntai 23. helmikuuta 2014

LASKIAIS-KARNEVAALI

Terve Suomikoululainen ja ystävät!

Taas koittaa talven juhla...
LASKIAIS-KARNEVAALI. Suomi-koulussa juhlimme sitä lauantaina 08.03.2014 klo 12:00 alkaen. Tarjolla tuttuun tapaan laskiaslounas 7.50€/hlö: hernekeittoa viinin ja leivän kera sekä tietysti jälkiruoaksi kahvia tai kaakaota ja laskiaispullaa. Ohjelmassa naamiaisasuparaati, leikkejä ja kilpailuja lapsille. Koululaisten toivotaan saapuvan koululle naamiaisasussa klo 10:00 koulun alkaessa.
TERVETULOA!
Pohjois-Euroopan laskiaista vietetään samaan aikaan kuin Etelä-Euroopan karnevaaleja, jotka edeltävät paaston alkamista. Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaiseen kuuluvia juhlapäiviä ovat laskiais­sunnuntai sekä kaksi päivää myöhemmin oleva laskiais­tiistai, useissa maissa myös niiden välinen maanantai, joka esimerkiksi Saksassa tunnetaan nimellä Rosen­montag (”ruusu­maanantai”).  Suomessa sanaa laskiainen on käytetty juuri laskiais­tiistaista. Vuonna 2014 se on 4. maaliskuuta
 
Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti kansanuskomuksia ja taikoja. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Saunaan täytyi mennä päivänvalolla ja siellä oli oltava ääneti. Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oliohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä. Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla.  
 
 
Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla.
Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa) ja nauriita kuin lautasia”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tippuroita ja tappuroita.  Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä

tiistai 18. helmikuuta 2014

MUSIIKKIMESSU 23/02


Musiikkimessu ruotsalaisella kirkolla (Svenska Kyrkan, C. Joan Miro 113) sunnuntaina 23. helmikuuta klo 18. Ohjelmassa Negro spirituaaleja ja Beethovenia. Solistina Martti Wallen. Messun jälkeen keskusteluhetki suomeksi kahvipöydän ääressä. Kirkko avaa ovensa jo klo 17.00. Tervetuloa!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

UUSI KIELEMME


Moi Suomen opiskelijat!

Me loysimme tamman internetti sivu missä te voitte loyttä paari mielenkiintoisia asioita

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

LEIRIKOULUA 2014

Meille olli meidän leirikoulun viikonloppu!! Kiva että kaikille olli hauskaa, vapaa aika vain olla Suomen kaverin kanssa ja nautti.

Hotelli olli mukava, paljon ruoka, uimaallas, puistot, ja ranta ihän lahella, me olemme Mallorcalla J
 
Lauantaina aamulla olli koulun aika, me kirjoitimme kirje Suomen Suomalainen opiskelijan, me haluamme Suomalaista kirja kavereita.

Sitten olli vahan käsityo aika. Eija opetti meille, kuinka tehdä alkuperäisen jääkaappi magneetti.
 
 
Meille olli kovan työta mutta se olli ihän kiva, aika meni nopeasti !!

Iltapäivällä olli meidän Olimpialaisset !! Ensin me heittimme tikka!

Me pellatimme myös koripalloa
 
Ja emme voimme unohda ” heittää saapat” turnaus
 
Olla yhessä kaikki ja tiedä että Suomen meistä yhtyä on mukava.  Joskus on vaikea selittää joku jotain mitten olla puoli/ koko Suomalainen sinusta tuntuu. Saunan tai metsä kesällä haju, talvi kylmä kasvojen tai mittä ”kahvia ja pulla” tarkoitta. En voi selittää, mutta ei ole sama. On hyvä löyttä joku, joka ymmärtää sinua. Suomalaiset ovat hyvin erityisesti tapa olla ja ajatella, mutta he ovat rehellisiä ja oikein. Minulle se on hyvää olla puoli Suomalainen.

Me lahettän teille kaikille tasta blogissa auringonsäde ja me tervetuloamme teille ja te voitte käymään ja tavata meista Mallorcalla

maanantai 27. tammikuuta 2014

LEIRIKOULUA 31.01. – 02.02.2014

Tervetuloa viettämään leirikoulua 31.01. –  02.02.2014. Tarkoituksena on viettää suomen kielen intensiiviviikonloppu eri aktiviteettien merkeissä harjoittaen suomen kieltä yksilöllisen kielitaidon mukaan. Viikonlopun kokonaishinta ”All Inclusive”-aterioilla on 55€/aikuinen. Koulu kustantaa koulun kirjoilla olevat lapsioppilaat. Majoitus tapahtuu

4-hengen apartamentos-huoneistoissa jakaen ne osallistujien kesken.

Majoituskohde:     Hotel Iberostar Royal Cristina ****
                                  C./ Arenas de Bilbao s/n, 07610 Playa de Palma
                                  Tel.:  +34 971 49 22 11

Iberostar Royal Cristina on huoneistohotelli, jossa on All Inclusive. Se sijaitsee Playa de Palman rannalla. Täydellinen kohde niille, jotka haluavat nauttia lomasta perheen tai ystävien kanssa. Sekä henkilökunta että hotellin tilat ovat upeat. Hotellin täysin varustelluissa huoneistoissa on erillinen makuuhuone, jossa kaksi erillistä vuodetta, olohuone ja kaksi vuodesohvaa ja minikeittiö, ruokapöytä ja parveke näköalalla. Hotellin gastronomiasta löytyy vastustamaton buffet jossa Välimeren keittiön ruokia, terveellisiä ja maukkaita valintoja ja korkealaatuisia tuotteita.
Ohjelma:              Perjantai 31.01.2014

16:00 – 18:00 majoittautuminen
18:30 à illallinen 
20:30  vapaata oleskelua, hotelliin tutusminen
21:00  hotellin järjestämää iltaohjelmaa

Lauantai 01.02.2014

08:00 – 10:00 aamiainen
09:00 – 10:00 aamu-uinti ja sauna (sauna 7€/pers, ei lapsille)
10:00   keskustelua ja yhteystietoja Suomeen tapahtuvasta oppilas- tai perhevaihdosta
11:00    tietokilpailu: sanastoa, kielioppia ja Suomi-tietoutta
12:00   askartelu ja puuha tuokio
14:00   lounas
15:30   olympialaiset rannalla
17:00   sauna ja uintia (saunan kustantaa Suomi-koulu, ei lapsille)
18:30 à illallinen
21:00   hotellin tarjoamaa viihdeohjelmaa

Sunnuntai 02.02.2014

08:00 – 10:00 aamiainen
09:45  vesijumppaa ja sauna (sauna 7€/pers, ei lapsille)
11:00  minigolf-turnaus
12:00  huoneiden luovutus

Mukaan henkilökohtaiset varusteet, (ethän unohda uimapukua!) ja iloista leirihenkeä. Läsnäolevien odotetaan osallistuvan leirikouluohjelmaan ja olevan täsmällisiä ohjelman yhteisissä aikatauluissa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

SUOMEN KIELEN INTENSIIVIVIIKONLOPUN

Hei kaikki Suomi-koululaiset, vanhemmat ja yhdistyksen jäsenet!
Suomi-koulu järjestää 31.01. – 02.02.2014  suomen kielen intensiiviviikonlopun leirikoulun muodossa. Leirikoulu järjestetään hotellimajoituksella (tarkemmat hotellitiedot ja viikonlopun ohjelma myöhemmin). Leirikouluun tervetulleita ovat kaikki koulun oppilaat ja jäsenet perheineen. Hotellimajoituksen kokonaishinta puolihoidolla on noin 55€ / aikuinen. Koulun kirjoilla olevien lapsioppilaiden majoituksen kustantaa Suomi-koulu. Tarkoituksena on viettää viikonloppu (perjantai-illasta sunnuntaihin puolille päiville) eri aktiviteettien merkeissä harjoittaen suomen kieltä yksilöllisen kielitaidon mukaan.
Sitovat ilmoittautumiset maksuineen viimeistään lauantaina koululla  25.01.2014    
 


torstai 9. tammikuuta 2014

KESÄLUKIOSEURAN KURSSIT ULKOSUOMALAISILLE LAPSILLE JA NUORILLE 2014

Kesällä 2014 järjestetään kuusi kesäkurssia eri puolilla Suomea. Kursseilla opitaan sekä suomen kieltä että suomalaista kulttuuria.
Tutustu kurssivalikoimaamme kotisivuillamme
www.kesalukioseura.fi
Lataa sähköinen esite osoitteessa
http://www.kesalukioseura.fi/suomi/us_kurssit.html

Kursseille voi ilmoittautua joko sähköisellä lomakkeella kotisivuillamme tai lähettämällä esitteen keskiaukeamalta löytyvän lomakkeen Kesälukioseuran toimistoon.

Kesälukioseura
Mariankatu 7 C 1
FI-00170
HELSINKI FINLAND

Tervetuloa mukaan nauttimaan Suomen kesästä, uusista ystävistä ja oppimisen ilosta!

KESÄLUKIOSEURAN BLOGIT
Kesälukioseura julkaisee kolmea eri blogia. Blogeissa käsitellään eri aiheita lukiolaisen arjesta taidekasvatukseen ja kansainvälisyyteen.
Tuyustu blogisteihimme ja heidän blogeihinsa osoitteessa

http://www.kesalukioseura.fi/blogit/index.html
LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA JA TWITTERISTÄ
Kesälukioseuran tiedotusta voit seurata Facebookissa
www.facebook.com/kesalukioseura

Lisäksi voit seurata meitä Twitterissä
www.twitter.com/kesalukioseura