Enemmpi kuvia Tonin blogissa:
Kuuluu Opetushallituksen tukemaan maailmanlaajuiseen Suomi-kouluverkostoon, jonka tavoitteena on antaa täydentävää suomen kielen opetusta ja Suomi-tuntemusta ulkosuomalaislapsille. Koulussa otetaan huomioon yksilölliset erot ja jokaista oppilasta rohkaistaan kielen aktiiviseen käyttöön, mm. leikin ja teatterin avulla, korostaen myös sisua, rehellisyyttä ja parhaansa yrittämistä. Varsinaisen Suomi-koulutoiminnan ohessa tarjoamme myös aikuisopetusta vasta-alkajille ja vähän pitemmälle ehtineille.
maanantai 28. lokakuuta 2013
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
KOULUMME JÄRJESTÄÄ SYYSRETKEN LAUANTAINA 26.10.2013 MARINELANDIIN.
Retkelle tervetulleita ovat kaikki
koulun oppilaat, vanhemmat ja kouluyhdistyksen jäsenet. Retki on ilmainen
koulun kirjoilla oleville lapsille ja muut osallistujat maksavat 10€/henkilö.
Huomioi että pienten ryhmäläisten lapsioppilaiden mukana tulee olla huoltaja.
Ilmoittautumiset ja maksut täytyy suorittaa viimeistään lauantaina 19.10. 2013
koululla.
Lauantaina 26.10.2013 kokoonnumme Marinelandin
portilla klo 09:45 (ensimmäinen näytös on klo 10:15). Otathan omat eväät
mukaasi. Sisällä puistossa on myös kahvila josta voi ostaa evästä. Mukaan myös
reipasta retkimieltä ja sateen sattuessa sadevarusteet. TERVETULOA!
torstai 3. lokakuuta 2013
UUSI PASSI
Suomen konsulaatti tiedottaa, että
kiertävä passintekolaitteisto on Mallorcan Suomen konsulaatissa (C. de la Unió
2, ensimmäinen kerros, ovi 18) loka- ja marraskuun ajan. Passin hinnaksi tulee
125 €. Erillisiä valokuvia ei tarvitse viedä mukana, koska kuva otetaan
passintekolaitteella paikan päällä. Muista tilata aika
etukäteen! Lisätietoja Sari Keinäseltä, puh. 971 717274.
torstai 29. elokuuta 2013
TAKAISIN KOULUUN
Hyvää Suomi-koululainen / vanhempi / jäsen !
Syyskuu on jo käsillä, ja se tietää että koulu ja opinnot
alkavat. Mallorcan Suomi-koulukin avaa taas ovensa lauantai-aamuisin kaikille,
jotka haluavat opiskella, oppia ja ylläpitää suomen kieltä.
Aloitamme koulumme syyslukukauden lauantaina 14.09.2013.
Kokoonnumme koululla Svenska Skolanilla klo 10:00 entiseen tapaan ja opettajat
muodostavat ryhmät iän ja suomen kielen osaamisen perusteella.
Opettajina toimivat Lea Vihavainen: A-ryhmä (pienet
lapset) ja
Pia Nyman: B-ryhmä (isot lapset ja teinit) ja aikuisopiskelijat (ryhmä-I 09:00-10:30 ja ryhmä-II 10:30-12:00)
Oppitunnit A- ja B-ryhmässä ovat lauantaisin klo 10:00 -
13:00. Muistathan olla täsmällinen sekä saapuessa että lähtiessä. Portti
suljetaan koulun alkaessa, eivätkä opettajat voi keskeyttää oppitunteja
opetuksen aikana. Noin puolessa välissä oppitunteja pidetään välitunti ja
evästauko. Muistathan tuoda evääksi voileipää ja hedelmiä (ei karamellejä,
sipsejä tai teollisia leivonnaisia).
Kouluun ei saa tuoda omia leluja; niitä voi tuoda
ainoastaan jos opettaja on niin pyytänyt. Peli- ja musiikkilaitteiden,
kännyköiden tms. käyttö on kiellettyä koulutuntien aikana. Koulun piha on
epätasainen, joten mukavat jalkineet ovat paikallaan.
Tarkoituksenamme on mukava yhdessäolo joka lauantai-aamu
leikkien, laulaen, nauraen, puuhaten, askarrellen, kuunnellen, näytellen,
pelaten, piirtäen, katsellen, kirjoittaen, oppien ja opiskellen... kaiken
tapahtuessa suomen kielellä.
Koulumaksu on 15€/oppilas/kuukausi (perheen kolmas lapsi
ilmainen). Koulumaksu suoritetaan joka kuukauden ensimmäinen lauantai suoraan
koululla opettajille, jotka antavat maksusta kuitin.
Myös toisen vanhemmista tulee olla Suomi-koulu ry:n
jäsen. Jäsenmaksu on 20€/vuosi, joka suoritetaan lukukauden alkaessa.
PIA NYMAN
PIA NYMAN
torstai 11. heinäkuuta 2013
Martti Wallen Palau March´issa
Palau March´issa jäejestetään
tänä kesänä sarja ilmaisia konsertteja, ja sarjan viimeisessä konsertissa
esiintyy Mallorcalla asuva suomalainen basso Martti Wallen yhdessä Alfredo
Oyágüez Monteron kanssa. Ohjelmissa on muun muassa Mozart, Beethoven, Nikolai,
Mussorgsky, Tchaikovsky, Sibelius, Jerome Kern, gospeleita, suomalaisia
tangoja....
6.9 sarjassa esiintyy eestiläinen Andres Mustonen, mikä voi myöskin olla vierailun arvoinen asia.
Päivämäärä 27.09, sisäänkäynti
auditorioon C. Conquistador 13. Tiedustelut puh 971 711122.
6.9 sarjassa esiintyy eestiläinen Andres Mustonen, mikä voi myöskin olla vierailun arvoinen asia.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)